Sunnuntaina 11.4. aamupäivän aikana tuli mieleen vuorotellen, että tätä päivää ei olisi pitänyt elää ollenkaan tai että olisipa tämä painajainen mahdollisimman pian ohi. Kahdeksan joukkueen D-junioriturnaus oli käynnissä ja jäänhoitokone oli rikki. Huoltomies arvioi korjauksen kestävän 2-4 tuntia. Pian kuitenkin selvisi, että laitetta ei pystytä korjaamaan paikan päällä. Varakone oli ehkä jossain, mutta sitä ei tietenkään sunnuntaina voinut kukaan kuljettaa Tesoman jäähallille. Pelikellokin päätti ivailla muuttamalla käyntisuuntaa kesken kaiken. Kun vielä yläkerran keittiössä sattunut vesivahinko valutti vettä niskaan, niin fiilis oli todella "korkealla".
Pikkuhiljaa vaikeudet alkoi kääntyä voitoksi. Jäänhoito hoidettiin talkoovoimin "käsn kolaamalla" ja pahimmat railot paikattiin jääsohjolla ja vedellä. Aamun synkät mielialat rupesi väistymään, kun aina jäänajon alkaessa leegio aktiivisia seuraihmisiä ja vanhempia pelaajia syöksyi jäälle luistimet jalassa joko vesipullo tai kola kainalossa. Kertakaikkiaan hieno suoritus jäänhoito talkoisiin osallistuneilta. Tällaista on hyvä seurahenki, ajattelin. Aloimme puhua retroturnauksesta, jossa ottelut pelataan ulkojäätä vastaavissa olosuhteissa vain vähän vuotava katto pään päällä. :) Pelikellokin toimi taas kuin junan vessa ja vesivahinkokin oli vain pieni sellainen.
Kerran vielä nöyrä ja iso KIITOS kaikille turnaustalkoisiin osallistuneille. Kiitos myös reippaille E- ja D-joukkueille, jotka tarjosivat vauhtia ja vaarallisia tilanteita nähtäväksemme.
Turnaustulokset löytyy netistä
Turnaustulokset E-juniorit, la 10.4.2010
Turnaustulokset D-juniorit, su 11.4.2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti